Inspiraatio, tule takaisin!

Jokainen varmaan tietää tunteen kun syksyiset puut oikein loistavat ja niiden lehdistä voi löytää kaikki mahdolliset värit ja sävyt. Elämä hymyilee ja tuntuu että kaikki sujuu kuin tanssi. Koulussa tehdään kaikkea inspiroivaa ja tuntuu että on mukana jotain tätä pientä elämää suuremmassa.

Ja sitten tulee se helkutin loska. Lehdet muuttuvat ruskeiksi ja tippuvat. Tulee lumi. Ja jää, johon onkin kiva sitten liukastella kun ei tajunnut laittaa niitä maihareita jalkaan korkkareiden sijasta.

Kaikki tuo on nyt tullut. Ulkona on pimeää kun herään ja pimeä tulee illallakin hyvin nopeasti. Tenttiin lukeminen tökkii eikä niitä ruotsin kirjoja saa millään auki. Ruokakauppaan lähtöön menee muutama tunti kun ei vain jaksa pukeutua lämpimästi, mieluummin vain olisi peiton alla ja katsoisi koko päivän Friendejä ja Täykkäreitä. 

Olisi edes kunnolla lunta niin olisi valoisempaa. Ja kukapa ei haluaisi tehdä lumiukkoja ja leikkiä lumisotaa (eikö ryhmäviestinnän tunneilla voitaisi peuhata lumessa?). Mutta tämä... tämä rasittava välikausi saa hermot kireälle ja inspiraation tehdä yhtään mitään kuolemaan. Paitsi silloin kun pitäisi lukea tenttiin, totta kai silloin haluaa tarttua siihen kitaraan.

Kunnon talvi, tule jo ja tuo inspiraatio takaisin tullessasi! Kiitos!

 

Ikkunasta näkyy vesitorni

Elämä täällä Jyväskylän Kuokkalassa alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa. Aloitin itselleni upouuden harrastuksen (kuitenkin eräällä tavalla tutun, isoveljeni harrasti tätä pitkään). Muutama kotipuolen kaveri ihmetteli valintaani, mutta mitä muutakaan multa voi odottaa. Aloitin karaten ja nyt olen täysin rakastunut. Karatessa on yllättävän paljon samaa kuin baletissa jota myös rakastan. Liikkeet hiotaan täydellisiki, tehdään täsmälleen samana aikaan muiden kanssa. Vaikka muuten pidänkin "hallitusta kaaoksesta", välillä haluan tehdä jotain täysin hallittua ja ennalta määrättyä.
     Tiedän että äiti tulee järkyttymään seuraavasta lauseesta, mutta aivan sama. En enää koskaan halua asua etelässä, ehkä jäänkin tänne Keski-Suomeen, missä ihmiset hymyilevät, baarissa ihmisillä on jopa vaatteet päällä, kukaan ei katso kuin hullua jos otat kadulla pari tanssiaskelta tai hymyilet vastaantulijoille. Elämä täällä on ihanaa! Ja ehkä parasta kaikessa, ikkunasta näkyy vesitorni, joka valaistaan iltaisin sinisillä valoilla. Voiko tämä maaseudun tyttö muuta toivoa?

Ihanaa syksyä kaikille! Muistakaa nauttia tästä syksyn tarjoamasta värien loistosta ennen kuin lehdet tippuvat ja lumet saapuvat.

Sillan toisella puolella

Nyt on sitten tämäkin maatilan tytär muuttanut kaupunkiin. Muuttoa tehdessä isä tokaisikin "nyt on kaikki lapset kaupungissa". Jokainen meistä asuu eri kaupungeissa, vaikka sisarukseni asuvatkin todella lähellä toisiaan.

Tosiaan, muutin neljän hengen soluun ja täällä on iso vaatekaappi! I'm in heaven ^^ Muutenkin elämä kerrostalossa on lähtenyt hyvin käyntiin vaikka hävitinkin avainpussin heti kolmantena päivänä. Onneksi avaimet eivät hävinneet. Välillä sitä säikähtää ääniä yläkerrassa tai rappukäytävässä, mutta aika hiljaista täällä on. Ja sillan toiselta puolelta löytyy Jyväskylän keskusta, missä ei mikään ole sunnuntaina auki kuten tänään tuli huomattua.

Välillä miettii olisiko elämä Helsingissä minkälaista, varsinkin kun rakas ystäväni asuu siellä ja kehuu kaupunkia maasta taivaaseen. Mutta olen huomannut välillä hymyileväni samalla kun kävelen Jyväskylän katuja.

"Times have changed and times are strange
Here I come, but I ain't the same
Mama, I'm coming home"