Jyväskylä, ikävä tulee

Nyt viimeistä kertaa Jyväskylässä ennen tammikuuta. Piti hyvästellä ensimmäinen oma koti. Piti halata niin montaa rakasta ihmistä kun vaan pystyi. Tästä sitten Nurmijärven kautta Irlantiin. 

Miten sitä voi sanoa hyvästit kaupungille jota on viime vuoden aikana oppinut rakastamaan enemmän kuin mitään muuta kaupunkia? Miten yhteen halaukseen voi ladata koko sen ikävän minkä tietää tuntevansa parin kuukauden päästä? 

En ole niitä ihmisiä jotka tuntevat koti-ikävää, mutta tunnen silti ikävää. En voi luvata että en itke kun ajattelen teitä kaikkia. En lupaa että olen sama minä kun tulen takaisin, enkä odota että tekään olisi samanlaisia kuin nyt. Muutos kuuluu elämään ja suuriin reissuihin.

Mutta nyt kuivaan silmäni ja totean: "lähteä mun täytyy että palata joskus mä tänne saan".

I left my heart in Budapest

Olen tarkoituksella välttänyt niitä perinteisiä kirjoituksia siinä mitä olen syönnyt, mitä mulla on päällä tai että tänään kävin leffassa. Tosi asia on, ei ketään kiinnosta. Joten päättelin etten kirjottaisi matkastani Budapestiinkään. Mutta kuitenkin, siellä heränneet ajatukset ovat ehkä vieneet minua puolikkaan askeleen lähemmäksi kotia. Ja siitähän tämä blogi on. Kodista.

Olen ollut Budapestissä nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli 2012 taidelinjan kanssa. Kävimme esittämässä näytelmän Deprecenissä ja sieltä jatkoimme Pestiin. Tällä kertaa menin suoraan Pestiin.

Pestissä yhdistyy jotenkin luonnollisella tavalla vanha ja ränsistynyt sekä uusi ja lasi. Ensin näet toisessa maailmansodassa pommitetun talon ja sen vieressä on uusi, lasinen toimistorakennus. Vanha on esillä juuri siinä kunnossa kun se sattuu olemaan, ränsistyneenä. Eikä sitä korjata. Sen sijaan viereen rakennataan uutta. Jotta tuohon tykästyy, täytyy silmän ensin tottua siihen. Kun on aikansa tuijotellut tätä uuden ja vanhan liittoa, siitä alkaa pitämään. Ei helvetti, tuohon minäkin pyrin! Että voin olla yhtä kaunis ja vankka kuin Budapest, minun on opittava yhdistämään vanha ja uusi, menneisyys ja nykyisyys. Sekä kuvattava postilaatikoita.

Siinä missä Pest on sokkeloinen, täynnä kiinnostavia sivukujia ja pieniä putiikkeja, Buda on uljas näky linnoinensa ja kirkkoinensa. ja tulipa käytyä Budan linnan alla olevissa luolissakin! Vlad Seivästäjä (alias Dracula) oli samoissa tyrmissä vankina 12 vuotta missä minä kävelin. Selkäpiitä karmi. Kun katsoi kuningas Mathiaksen kirkon muurilta alas Tonavalle ja Pestin puolelle, sitä vaan hymyilytti. Ehkä sen takia se haukankesyttäjäkin otti minusta kuvan. Minä hymyilin.