Lähdin katsomaan miltä elämä näyttää rajan toisella puolella. Toisin sanoen lähdin Pohjois-Irlantiin. Sieltä löytää mielettömiä maisemia, tuulisia hetkiä, hyvää kiinalaista ruokaa ja piikkilankoja muurien päällä.
Tiesin jo etukäteen että Pohjois-Irlannissa on ollut vielä muutama vuosikymmen taakse päin todella levotonta, mutta oppaan tarinat vetivät kyllä sanattomaksi. Kyynelkaasua, ammuskeluja, viattomia vankilaan ilman oikeide käyntiä, muureja keskellä kaupunkia. Ja piikkilankaa niiden päällä.
Tiedän että elän lintukodossa. En voi uskoa että vielä 70-luvulla ihmiset Euroopassa joutuivat pelkäämään että heidät ammutaan kadulla. Mutta on ihmisiä joille tuo elämä on todellisuutta. Miksi ihmisten pitää olla niin itsekkäitä kusipäitä? Lopettaa liipaisimien painaminen, eikö olisi jo rauhan aika?
Ja tässä teille vuohi.
