Vapaus. Valinta.

Vapaus ja valinta. Kaksi kaunista sanaa, mutta tarkoittavatko ne oikeasti mitään? Vapaus ja valinta. Onko toista olemassa ilman toista? Ovatko ne vain sanoja tyhjällä kaiulla? Olemmeko me vapaita, olenko minä vapaa? Ja teinkö sen oikean valinnan?

Joskus uskoin oikeaaan vapauteen. Ettei kukaan rajoita minua, ei ohjaile, ei käske. Nyt, hieman vanhemana uskon vieläkin vapauteen. En vain samalla tavalla. Vapaus on kuin suuren suuri häkki, niin suuri ettei sen rajoja näe. Tuntuu kuin olisi vapaa, mutta ei olekkaan. Jos juoksee liian kovaa ja liian kauan, törmää niihin teräksen koviin rajoihin. En olekkaan täysin vapaa. Kuin lintu jolla on jalassaan pitkä köysi.
     En sano ettemme ole vapaita, emme vaan ole täysin vapaita. Aina on joku joka kuiskii kuinka asiat pitäisi tehdä. Aina on olemassa sääntöjä ja ehdotuksia, kuinka pitäisi toimia, mitä saan sanoa. 

Silti, kaiken tämän valituksen jälkeen sanoisin että olen aina saanut suurimman vapauden lahjan. Lahjan valita. Olen saanut tehdä omat valintani, ne oikeat ja ne väärät. Vaikka ei sitä aina tiennyt oliko valinta oikea vai väärä, olen silti ollut ylpeä valinnoistani. Ne ovat olleet minun ja vain yksin minun. 

Siinä se onkin. Kaksi kaunista, toista en saannutkaan täysin ja toisen sain, niin hyvine kuin huonoine puolineen. Ja rakastan sitä täysin.