Jyväskylä, ikävä tulee

Nyt viimeistä kertaa Jyväskylässä ennen tammikuuta. Piti hyvästellä ensimmäinen oma koti. Piti halata niin montaa rakasta ihmistä kun vaan pystyi. Tästä sitten Nurmijärven kautta Irlantiin. 

Miten sitä voi sanoa hyvästit kaupungille jota on viime vuoden aikana oppinut rakastamaan enemmän kuin mitään muuta kaupunkia? Miten yhteen halaukseen voi ladata koko sen ikävän minkä tietää tuntevansa parin kuukauden päästä? 

En ole niitä ihmisiä jotka tuntevat koti-ikävää, mutta tunnen silti ikävää. En voi luvata että en itke kun ajattelen teitä kaikkia. En lupaa että olen sama minä kun tulen takaisin, enkä odota että tekään olisi samanlaisia kuin nyt. Muutos kuuluu elämään ja suuriin reissuihin.

Mutta nyt kuivaan silmäni ja totean: "lähteä mun täytyy että palata joskus mä tänne saan".

I left my heart in Budapest

Olen tarkoituksella välttänyt niitä perinteisiä kirjoituksia siinä mitä olen syönnyt, mitä mulla on päällä tai että tänään kävin leffassa. Tosi asia on, ei ketään kiinnosta. Joten päättelin etten kirjottaisi matkastani Budapestiinkään. Mutta kuitenkin, siellä heränneet ajatukset ovat ehkä vieneet minua puolikkaan askeleen lähemmäksi kotia. Ja siitähän tämä blogi on. Kodista.

Olen ollut Budapestissä nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli 2012 taidelinjan kanssa. Kävimme esittämässä näytelmän Deprecenissä ja sieltä jatkoimme Pestiin. Tällä kertaa menin suoraan Pestiin.

Pestissä yhdistyy jotenkin luonnollisella tavalla vanha ja ränsistynyt sekä uusi ja lasi. Ensin näet toisessa maailmansodassa pommitetun talon ja sen vieressä on uusi, lasinen toimistorakennus. Vanha on esillä juuri siinä kunnossa kun se sattuu olemaan, ränsistyneenä. Eikä sitä korjata. Sen sijaan viereen rakennataan uutta. Jotta tuohon tykästyy, täytyy silmän ensin tottua siihen. Kun on aikansa tuijotellut tätä uuden ja vanhan liittoa, siitä alkaa pitämään. Ei helvetti, tuohon minäkin pyrin! Että voin olla yhtä kaunis ja vankka kuin Budapest, minun on opittava yhdistämään vanha ja uusi, menneisyys ja nykyisyys. Sekä kuvattava postilaatikoita.

Siinä missä Pest on sokkeloinen, täynnä kiinnostavia sivukujia ja pieniä putiikkeja, Buda on uljas näky linnoinensa ja kirkkoinensa. ja tulipa käytyä Budan linnan alla olevissa luolissakin! Vlad Seivästäjä (alias Dracula) oli samoissa tyrmissä vankina 12 vuotta missä minä kävelin. Selkäpiitä karmi. Kun katsoi kuningas Mathiaksen kirkon muurilta alas Tonavalle ja Pestin puolelle, sitä vaan hymyilytti. Ehkä sen takia se haukankesyttäjäkin otti minusta kuvan. Minä hymyilin.

 

Rakastan

Rakastan aamuja kun aurinko paistaa verhojen välistä sisään.

Rakastan kevään ensimmäisiä merkkejä.

Rakastan pitkiä bussimatkoja Perttulaan.

Rakastan petaamattomassa sängyssä loikoilua.

Rakastan sandaalikelejä.

Rakastan öitä jolloin voi upota mukaan kirjojen tarinoihin.

Rakastan äidin lähettämiä Muumi-postikortteja.

Rakastan inspiroivaa työharjoittelupaikkaa.

Rakastan kiireettömiä vapaapäiviä jotka saa viettää ystävien kanssa.

Rakastan runoja.

Rakastan elämää koska se rakastaa minua.

Vuosi sitten minulla ei ollut aavistustakaan mitä tulisin kokemaan.

Noin vuosi sitten sain päähäni valkolakin ja join ylppäreissäni aivan liikaa kuoharia. Istuin kavereiden kanssa ruttiksessa ja kävelin aamuyöstä kotiin ohrapellon läpi.

Jännitin pääsykokeita ja päätin skipata kahdet yliopiston pääsykokeet. Ihan hyvä päätös kun miettii että sain luettua pääsykoekirjasta vain 50 sivua.

Kiljuin kaverin kanssa niin että koko Perttulan mäki kuuli että olen päässyt kouluun. Eikä hävettänyt yhtään.

Muutin Korpilahdelle, paikkaan jossa en ollut koskaan käynyt. Täytyy sanoa että se paikka oli pieni järkytys, mutta asumisen teki enemmänkin kuin siedettäväksi kaksi ihanaa kämppistä.

Muutin Jyväskylään ja täällä olen päättänyt pysyä. Missä muualla voisinkaan enää asua kun täällä olen onnellinen? 

Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, melonut Päijänteellä, nukkunut öitä riippumatossa. Rakentanut hieman omituisen näköisen mikrofonin ja laulanut karaokea. Käynyt avannossa uimassa ja äitienpäivänä kuuntelemassa jatsia. Olen matkustanut kahden kodin välillä aivan liian pitkillä dösämatkoilla mutta päässyt aina perille. 

Ja nyt olen lähdössä Irlantiin. Paikkaan mistä olen unelmoinut viimeiset neljä vuotta. Älkää huoliko, kyllä mä sieltä takaisin tulen. Mutta kuka tietää minne seuraavaksi lähden? Namibiaan? Uuteen-Seelantiin? Vai muutanko vaikka Porvooseen?

Kertokaa

Mietin joskus että "hitto, mä teen asiat aina vaikean kautta". Jos joku olisi joskus kerotnut miten asiat voisi tehdä helpommminkn niin olisin säästynyt paljolta.

Kertokaa lapsillenne (tai oikeastaan, kertokaa kaikille) ettei kaikkea tarvitse aina tehdä niin vaikeasti. Kertokaa ettei varpaita tarvi murskata jotta voisi todeta miten huonosti terveydenhuolto toimii (nimim. oisin kerennyt hakea kävelysauvat toiselta puolelta Jyväskylää jos lääkäri olisi ottanut mut vastaan ajoissa). Kertokaa etteivät kaikki tytöt ole heikkoja eivätkä kaikki pojat ole vahvoja.

Kertokaa ettei soluasuminen ole niin pelottava ja kamalaa kuin sen annetaan olettaa. On olemassa myös ihania kämppiksiä. Kertokaa että tiskaaminen on helpointa silloin kun ruoka ei ole kerennyt jähmettymään lautaseen kiinni. Kertokaa että mehua tehdessä kannattaa tarkistaa kaksi kertaa laittaako veden sekaan sitä mehutiivistettä vaiko rypsiöljyä.

Kertokaa ettei elämä ole kuin Disney-leffoissa. Tukka ei ole aina (koskaan) hyvin, miehet eivät ole niin tyhjäpäisiä kuin suurin osa Disneyn prinsseistä. Kertokaa heille että on olemassa muitakin kirjoja kuin Twilight. Kertokaa heille omista lemppareistanne, soittakaa heille omia lempikappaleitanne. 

Kertokaa heille että se ruotsi kannattaa opetella jo yläasteella, viimeistään lukiossa/amiksessa. Ettei tarvitse sitten tapella virkamiesruotsin kanssa, kun ei muista sanajärjestystä. Opettakaa heitä maksamaan laskut ja hoitamaan asiansa puhelimessa.

Kertokaa miten bussikortit toimivat ettei heidän tarvitse seistä bussissa kuni idiootti koska bussikortti on oudon näkönen (Nurtsilla on erilainen bussikorttisysteemi! Not my fault!) Kertokaa heille kuinka inhottavia pitkät bussimatkat ovat krapulassa. Ja nälkäisenä.

Kertokaa heille elämän ihanista puolista. Niistä ihanista keskusteluista joita käydään aivan liian väsyneinä. Kertokaa kuinka ihanaa on kävellä keskellä yötä järven jäällä. Kertokaa siitä tunteesta kun näkee tärkeän ystävän pitkän tauon jälkeen. Kertokaa siitä rakastettuna olemisen tunteesta on rakas ystävä halaa keskellä koulun tyttöjen vessaa. Ei sano mitään, halaa vain.

Jään yli

Tänään minusta tuli hieman jyväskyläläisempi kuin mitä olin herätessäni. Ei, en vieläkään puhu murretta enkä laske omaa puhetyyliäni murteeksi vaikka jotkut sitä semmoiseksi kutsuvatkin. Kävelin tänään Jyväsjärven yli. ENKÄ KÄYTTÄNYT SILTAA! Tein kuten monet muut jyväskyläläiset, kävelin jään yli. 

Olen muutaman viikon miettinyt uskaltaisinko ja tänään uskalsin. Meinasin vetää lipat jo ennen kuin pääsin jäälle, olisihan pitänyt arvata että ne rantatörmän kivetkin ovat jäässä. Noin puolessa välissä järveä oli kohtia joissa ei ollut lunta vaan jää näkyi. Siinä vaiheessa mietin jäänkö siihen vai mitä teen. Pelotti niin perkeleesti. Musa vaan kovemmalle, silmät kiinni ja jalkoihin liikettä. Pääni sisällä toistui mantra: "älä kuole, älä tipu, älä kuole, älä tipu". Hieman hengitystä pidettäen pääsin turvaan toiselle puolelle. Ja oon vielä hengissä! Ehkä hieman kuumeessa, mutta hengissä kuitenkin.

Terveisiä täältä sängynpohjalta!

Hei ja terveisiä täältä sängynpohjalta!

Olin aluksi hyvin epäileväinen kun mietin tätä matkustuskohdetta. Miten joku niin tuttu ja arkipäiväinen kohde voisi avartaa maailman kuvaani? Kuolisinko tylsyyteen ja alkaisin homehtumaan repussa viikkoja olleen meikkisienen tavoin? Kuinka väärässä olinkaan!

Helpoin tapa järjestää lyhyt loma sängynpohjalla on kävellä ulkona (varsinkin Kuokkalan iki-ihanalla sillalla) ilman pipoa ja liian ohuen kaulaliinan kanssa. Täysin takuuvarmahan tämä tapa ei ole, mutta toimiessaan siinä ei ole mitään valittamisen aihetta. Toinen tapa on hypätä alasti avantoon, jälkeenpäin ei saa mennä saunaan tai edes sisälle lämmittelemään. Lumessa paljoin jaloin käveleminenkin voi toimia.

Yleensä tämmöiselle matkalle lähdetään pikkuhiljaa. Illalla alkaa särkemään päätä, täysin normaalia eikä sitä tarvitse säihkähtää. Se on turbulenssin sivuoire. Itse päämäärään saavutaan aamuyöstä. Voit tuntea tukkoisuutta, kuumeen omaista lämmönnousua sekä huteraa oloa. Tämäkin on täysin normaalia.

Seuraava vaihe. Ilmoita asianomaisille olevasi lomalla sängynpohjalla ja jää sinne. Yleensä tämmöiset matkat kestävät päivän tai pari ja loman jälkeen olet kuin uudesti syntynyt. Muista vain juoda tarpeeksi, mieluiten jotain kuumaa kuten teetä, kääri itsesi peittoihin, katso tyhmiä ohjelmia kuten häät sulhasen tapaan. Loman jälkeen kannattaa muistaa viedä nenäliinoista täynnä oleva roskis taloyhtiön roskakatokseen. Se ei ole ydinjätettä vaikka voisitkin luulla niin.